Kohti kukoistusta

”Sinä olet minun esikuvani työelämässä. Haluaisin jatkossa tehdä niitä asioita, joita sinä olet tehnyt.” Näin sanoi minulle työ- ja uravalmennuksen asiakkaani viimeisessä tapaamisessamme. Työllistynyt valmennettavani oli huomannut sosiaalisen median kautta, että myös minä etsin töitä. Kun kerroin haluavani muutaman vuoden yrittämisen jälkeen palata työsuhteeseen, hän kehui aikaisemmin ottamiani askelia ja Herkät johtajat -kirjaani. Olin hämmentynyt. Tuoltako minun yrittämiseni on näyttänyt?

Kun sanon yrittämisen, tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Yrittämisessä on paljon hyviä puolia ja sitä kuuluisaa vapautta, joka on minunkin arvoni numero yksi. Viime vuodet ovat kuitenkin olleet yrittämistä selviytyä. Ne eivät ole olleet kepeitä. Olen kolmen vuoden aikana yksinyrittämisen lisäksi kirjoittanut kaksi kirjaa ilman apurahoja, opiskellut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi sekä toipunut luottamustraumasta. Takana on oma intensiivinen, kuntouttava terapeuttinen työskentely ilman ainoatakaan palkallista sairauspoissaoloa tai lomaa. Ei niitä yrittäjällä ole. Jokainen tekemätön päivä on pois yrittäjän kassasta.

Voin sanoa suoraan, että en suosittele kenellekään yrityksen perustamista keskellä trauman käsittelyä. Molemmat kirjani ovat hyvin henkilökohtaisia, joten myös niistä puhuminen ja markkinoiminen on ollut raskasta. Välillä en ole jaksanut myydä yhtään mitään. Olen tuntenut itseni epäonnistuneeksi monta kertaa. Miksi en jaksa? Miksi kukaan ei halua ostaa palveluitani? Miksi ketään ei kiinnosta kuulla kirjoistani ja niiden aiheista? Tai ehkä vielä paremmin: miksi kukaan ei halua maksaa mitään? Oletetaanko, että jaan osaamistani ilmaiseksi…

Yrittämistä ei ole tehty Suomessa liian helpoksi. Työhönsä kyllästyneille suosittelen kuitenkin sen kokeilemista. Kun elää muutaman vuoden työnantajan tarjoamien etuuksien ulkopuolella – ilman työterveyshuoltoa, Epassia, tilille kilahtavaa palkkaa, puhelinetua, eläkevakuuttamista ja työyhteisöä – oppii arvostamaan turvallisuutta ja vakautta aivan uudella tavalla.

Olen viime päivinä ollut liikutukseen asti kiitollinen monista asioista, joita tuleva työni tuo mukanaan. Esimerkiksi siitä, että sain jo etukäteen IT-tuesta soiton, jossa kerrottiin, että koneeni on valmiina käyttöön ja että heiltä saa tarvittaessa apua. Minun ei tarvitse enää tehdä kaikkea itse – vau!

Ratkaisukeskeisyydessä ajatellaan, että ihminen toipuu ja kasvaa traumasta kolmen vaiheen kautta: on olemassa uhri, selviytyjä ja aito minä (kukoistaja/menestyjä). Yvonne Dolan kirjoittaa kirjassaan Pieni askel (2024), miten vasta viimeinen vaihe tuo meille tasapainoisen ja onnellisen elämän. Toipumisen prosessi on monivaiheinen ja etenee yksilöllisesti. Valitettavasti liian usein ihmiset jäävät uhrin tai selviytyjän rooleihin.

Minä olen uuden, ihanan alun kynnyksellä. Koen, että vuosien selviytymisen jälkeen olen hiljalleen siirtymässä aidon minän vaiheeseen. Elämässäni on aukeamassa uusi sivu, jossa koen sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Pääsen toivottavasti hyödyntämään osaamistani ja varmasti myös kehittymään. Tässä kohtaa siirryn siis sivutoimiseksi yrittäjäksi. Otan terapia-asiakkaita ja valmennettavia silloin tällöin viikonloppuisin ja iltaisin. Seuraavan kirjani aihe on jo selvillä, mutta sen aika ei ole nyt. Kukkaan puhkeaminen vaatii aurinkoa, vakaan maaperän ja ravitut juuret. Suojassa on hyvä kasvaa.

 Mari   ❤️